Jäsenyys
People having fun at theme park Liseberg in Gothenburg.

Kymmenen inspiroivaa aktiviteettia työtauon ajaksi

Tapaamiset ja kokoukset voivat olla joskus väsyttäviä. Miten olisi tauko ainutlaatuisen vankilaseikkailun parissa? Entä kuka uskaltaisi kokeilla Lisebergin villeimpiä laitteita? Houkuttelisiko vierailu Pohjoismaiden suurimmassa viinikellarissa? Kerromme seuraavaksi Göteborgin parhaimmista tiimipäivien aktiviteeteista, jotka innostavat työkavereita varmasti.

  • Kollegat Diana, Jonas ja Jesper tarkastelevat julistetta vankilasellin ulkopuolella ja keskustelevat siitä. Haasteen stressitaso on 90. Kyse on pääasiassa taktiikasta ja vain vähän tekniikasta ja fysiikasta.

  • ”Helppoa kuin heinän teko”, he toteavat nauraen.

  • Huone avataan avaimella, ja aika tikittää. Valo vilkkuu kuitenkin punaisena jo muutaman sekunnin kuluttua.

  • ”Emme pystyneet siihen. Nyt tiedämme kuitenkin, miten se ratkaistaan”, Jesper sanoo.

  • Kolme Sigma Technologyssa työskentelevää kollegaa on tullut viettämään Prison Island -tiimipäivää. Muut työtoverit on jaettu ryhmiin ja laitettu muihin vankilaselleihin. He kilpailevat ja pohtivat kellon tikittäessä painostavasti.

  • ”Työskentelemme paljon tiimeissä, joten on hyvä tutustua toisiimme työn ulkopuolella. Näin voimme oppia lisää toistemme vahvuuksista”, Jesper sanoo.

Göteborgin 10 aktiviteettia, jotka lisäävät luovuutta ja vahvistavat yhteishenkeä

1. Prison Island


Osoite: Åbäcksgatan 6A


Prison Island on lyhyen taksimatkan päässä Göteborgin keskustasta. Kohteessa on 38 huonetta, tai niin kutsuttua vankilaselliä. Jokaisessa huoneessa on erilaisia haasteita tai arvoituksia, jotka on ratkaistava määräajassa. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Tapahtumapaikka on versio pakohuoneista, jotka ovat yhä suositumpia monissa kaupungeissa. Yhteistyötä, äänen taktista käyttöä ja nopeaa ajattelua vaativa aktiviteetti sopii täydellisesti aloitustapahtumaksi tai ryhmähengen parantamiseen.


”Argh... Minun ei olisi kannattanut laittaa farkkuja.”


”Voit pitää kiinni tuosta”, Diana osoittaa seinällä olevaan kiipeilytukeen.


Kolmen kollegan on ylitettävä huone astumatta lattialle. Toisella puolella on kolme painiketta, joita on painettava samanaikaisesti. Selli on lukittu. Aika on loppumassa. Jesper kiipeää seinää pitkin, ja Jonas rimpuilee kohti palkkia, joka on kaikkea muuta kuin vakaa. Yhtäkkiä punainen valo välähtää. Tiimi epäonnistui. Mutta antavatko he periksi?


”Hahah, tämä on niin vaikeaa. Mutta yritämme uudelleen!”


2. Vierailu viinikellarissa


Osoite: Drottningtorget 10


Clarion Hotel® Post on viinikellaristaan tunnettu hotelli, jossa on laaja valikoima amerikkalaisia viinejä. Voit maistaa maailmanluokan viinejä Oregonista sekä muualta Amerikan länsirannikolta ja sen ulkopuolelta. Jopa 10 henkilöä voi kokoontua illalliselle ja maistelemaan viinejä ammattitaitoisen sommelierin johdolla. Osallistujat istuvat pitkän pöydän ääreen nauttimaan ja oppimaan uutta. Heidän edessään on suora näkymä vaikuttavaan viinikellariin.


Lue lisää napsauttamalla tätä.


3. Upzone


Osoite: Skatåsvägen 25


Suuri seikkailupuisto sijaitsee luonnonkauniilla Skatåsin alueella kaupungin keskustan lähellä. Puistoon kannattaa suunnata esimerkiksi kokouksen tai seminaarin jälkeen. Aktiviteetteja ovat kiipeily, vaijeriliuku, kuplafutis (jalkapallon pelaamista jättimäisessä muovikuplassa) ja Combat Archery Tag – turvallinen jousiammuntakilpailu. Kuka toimistolta tähtää parhaiten?

  • 4. Lisebergin huvipuisto

    Osoite: Örgrytevägen 5

  • Joskus lasten aktiviteetit ovat hauskimpia… ilman lapsia! Varaa muutama tunti kokousten väliin Lisebergin huvipuistoa varten.

  • Uskaltaako IT-osaston Sanna mennä vuoristorataan, jonka 50 metriä pitkä pudotus on Euroopan pisin?

  • Pysyvätkö Anton ja Felix 80 kilometria tunnissa kiitävän Lisebergin perinteisen vuoristoradan kyydissä yhtä rentoina kuin kokoushuoneessa?

  • Hurvittele huvipuistossa ja nauti lopuksi virkistävä olut Tyrolen Biergartenissa.

5. Hagabulle


Osoite: Haga Nygata 28


Joskus paras aktiviteetti työtovereiden kanssa on kävelyretki ja juttelu. Suuntaa Hagan alueelle, joka tunnetaan puutaloistaan sekä idyllisistä kahviloistaan ja kaupoistaan. Café Husaren tarjoaa myös kuuluisan valtavan hagabulle-kanelipullan.


6. Göteborgin taidemuseo


Osoite: Göteplatsen 6


Yksi Pohjois-Euroopan johtavista visuaalisen taiteen museoista. Museossa on ainutlaatuisia teoksia muun muassa Carl Larssonilta, Edvard Munchilta, Albert Edelfeltiltä, Rembrandtilta, Monet’lta ja Picassolta. Katso saatavilla olevat aktiviteetit ja näyttelyt kalenterista.


7. Ostokset


Joskus kannattaa hyödyntää työn välissä olevat tauot. Suuntaa Magasingatan-ostoskadulle, jossa on erinomaisia vintagekauppoja, designvaatteita, upeita sisustuskauppoja ja aukio, jossa on istumapaikkoja ja katuruokaa.

  • 8. Lounas Nordassa

    Osoite: Drottningtorget 10

  • Norda-ravintola on tunnettu lounaastaan sekä paikallisten että turistien keskuudessa.

  • Ravintola toimii Clarion Hotel® Postin avarissa ja valoisissa tiloissa, joissa sijaitsi aiemmin Göteborgin vanha postihalli.

  • Ravintola on usein kiireinen, eloisa sekä täynnä naurua, äänekkäitä keskusteluita ja kahdenkeskistä puheensorinaa. Se on täydellinen tauko- ja lounaspaikka, kun ollaan työmatkalla.

  • PS: kokeile ravintolan pihvitartaria tai katkarapuvoileipää.

9. Kiertoajelu veden äärellä


Göteborgin todellinen klassikko on Paddan-kiertoajeluvene. Kerää joukko työtovereita ja näe kaupunki live-oppaan avulla. Saat tietoa historiasta ja nähtävyyksistä. Viihdyttävällä kiertoajelulla kuljetaan satamien läpi ja siltojen alta. Näin ihana kierros kannattaa ehdottomasti kokea Göteborgissa.


10. Karaoke


Osoite: Vallgatan 16


Tiimityöskentelyä kehitetään myös menemällä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Mikä olisikaan epämukavampaa (ja viihdyttävämpää) kuin karaoke? Karaokebaareja näkyy monissa Pohjoismaiden kaupungeissa, eikä Göteborg ole poikkeus. Sing Sing Karaoke kuuluu paikkoihin, jotka ovat auki iltapäivällä. Se sopii täydellisesti kokouspäivän päättämiseen muutamalla kappaleella yksityisessä huoneessa.

Outdoor seating area in the sun in Gothenburg city.

Kolme laadukasta hotellia työmatkalle

Clarion Hotel® Post – keskeinen sijainti ja lyhyt matka kaupungin kohteisiin. Hotellissa on kattoterassi, uima-allas ja kuntosali. Nauti herkullinen lounas Nordassa ja maista pohjoismaisia raaka-aineet japanilaiseen tyyliin VRÅssa illalliseksi. Hotellissa on sekä pieniä että suuria kokoushuoneita.


Clarion Hotel® The Pier sijaitsee kaupungin keskustan ulkopuolella Lindholmenissa. Se tarjoaa kaiken kokouksia, konferensseja ja messuja varten yhdessä paikassa. Hotellissa on joustavia tiloja ja luovia ratkaisuja työtapaamisia varten. Ja mikä parasta: ravintola Fei tarjoaa kiinalaisen illallisen, joka on todella poikkeuksellinen kokemus. Aidompaa kiinalaista à la carte -ravintolaa upealla näköalalla saa hakea.


Clarion Hotel® Draken avautuu 1. lokakuuta 2023. Ainutlaatuisen hotellin 34 kerroksessa on kaksi ravintolaa, neljä baaria, kokoushuoneita, kylpylä, kattoterassibaari, videohuone, elokuvateatteri, sviittejä ja 474 huonetta vieraille. Arvostettu ja uskomattoman upea paikka seuraavalle työmatkallesi.


Toivotamme sinulle luovaa ja inspiroivaa työmatkaa!

Viimeisimmät lisäykset